Siitä on nyt hetki kun viimeksi tänne on kirjoittanut, joten pitäneepi skarpata hieman. Laitetaan tähän alkajaisiksi nyt jo hiukan vanhempi tekstin pätkä, mutta silti aina ajankohtainen.

Lähdetään nyt siitä, näin johdannoksi, että olen aina kirjoittanut ajatusvirran mukana. Tällä siis tarkoitetaan nyt sitä kun kirjoitus syntyy hektisellä tasolla ikään kuin improvisoiden tai ainakin mukaillen tätä samaa periaatetta. Niin myös kirjoituksen ulkoasu sekä tyylittely on ajan saatossa muokkautunut sellaiseksi, jota tälläkin hetkellä luet ja juurtunut oikeastaan mitä luontaisimmaksi ja minulle rehellisimmäksi tavaksi ilmaista itseäni. Näin ollen minun tuskin tarvitsee enempää selittää sitä miksi useat äidinkielen sekä kirjallisuuden normit, lait ja säädökset lentävät ulos akkunoista parastakin aikaa. Uskon myös sinun ymmärtävän sen lukiessasi tätä.

No niin...

En ole ikinä keksinyt oikeastaan sellaista aloitusta kirjoitukselle. Toiset sanovat, että siihen on olemassa omat sääntönsä kun taas toiset, kuten minä, ovat pikemmin sitä mieltä, että kirjoittaa nyt vaan siitä miltä tuntuu. Tämä näkemykseni perustuu siihen, että helpointa on vain painaltaan niitä namikoita sitä mukaan mitä ajatus juoksee. Sillain pysyypi se ulosanti astetta tuoreempana. Noh, kuintekin. Mistäs tässä nyt sitten edes ylipäätään puhutaan näitten kirjoitusten saati muunkin sopeltamisen lomassa? Onko se vain yöntunteina väsymyksen tuottamaa höpinää vaiko aamu-unista jorinaa, jonka tarkoitusperistä ei ota liiemmin selvää niin kirjoittaja kuin kuka tahansa sattumanvarainen ohilukijakaan*.

Tähän väliin ymmärrettäköön, ehkä ainakin lievästi, noin kolmikuukautisen lievästi leikkimielisen kissanpennun väliintulo kirjoittajan ajatuksen juoksuun.

Mutta voisiko kyseessä kenties olla jotain elämääkin suurempaa? Siis jotain sellaista mikä ei oikeastaa toistu koskaan enää, paitsi siinä vaiheessa kun sitä muistellaan ja ei enää takaisin saada. Noh, jaa-a tiedä nyt niinkään, koska itsehän vain suollan ajatuksenvirtaani näppäimistön välityksellä näytölle ainakin puoli improamalla. Ainakaan toistaiseksi en ole oikein sen syvällisemmin siis osannut analysoida saati sitten provosoida aikaansaannoksiani kun en toisinaan itsekään oikein pysy perässä siitä mitä kirjoitan. Visainen pulma kuitenkin jos näin tarkemmin siis tarkasteleepi. Eikä se edes itseasiassa ole tuorekaan tapaus. Muistaakseni, ainakin noin nyt niin pitkään, kuin on kirjoittanut vain jotakin, niin tämä sama kysymys on aina pulpahtanu jonkun kulman takaa eteen. Sitten tuossa eilisen aikaan palaset loksahtivat niin sanotusti paikoilleen. Tuollain hienommin siis ilmaistuna. Tulin pohdiskelussani viimein päätökseen ja siihen tulokseen, että kyseessä on yksi ilmaisutapa niin sanotulle pöytälaatikkoaktivismille**. Tähän väliin kai soveliainta on myös määritellä tuo käsite jotenkin ilmaisun selventämiseksi. Sitä voisi kuvailla ikään kuin sananvapauden puolesta puhumista valtavirtamediaa vastaan ilmaisukeinoon katsomatta. Näin ollen ollaan siis jo rajattu selvennykseksi se, ettei tuo käsite sulje pois mitään tapaa toteuttaa taikka kanavoida asiaansa, jonka tekijä haluaa viestittää vastaanottaville osapuolille ja tahoille. Tähän juuri koko idea perustuukin. Kun tänä päivänä media ja sen sisältö ovat hyvin tarkan suurennuslasin alla jatkuvasti on vähintäänkin oletettavaa, että pienempiä tai suurempia vastareaktioita syntyy. Toisinaan niistä puhuminen onkin juuri hankalampaa kun yhteisesti sovituista nimikkeistä, tämän kaltaisten asioiden pohjalta, ei ole kättä yhteen lyöty. Näin ollen tuleekin laatia sellainen tai useampia tarpeen vaatiessa. Universaalisti ja kokonaisvaltaisesti kuitenkin on pidettävä mielessä, että silloin voidaan käyttää edellä mainittua nimikettä kun ilmaisun tavoitteena on saada vastaanottavassa osapuolessa jonkin asteinen reaktio aikaan kuten vaikkapa pohdiskelua asiaan liittyen. Jotta tämän kategorioinnin toimivuudessa olisi vielä enemmän ymmärrettävää tarkoitusperää niin selvennettäköön sen verta, että kun asian sisältämän viestin kulku kuolee suuren sensuurimme rattaisiin puhutaan sitä seuraavasta toiminnasta alkuperäisen tavoitteen saavuttamiseksi pöytälaatikkoaktivismina. Siksi, että tällöin kun tämä viesti ei ole kulkeutunut julkisesti nähtäville juuri sensuurin seurauksena, on etsittävä vaihtoehtoisia tapoja sekä kanavia, jotta asian sisältö voidaan saada runnottua seulan lävitse.

Miksi sitten itse määrittelen kirjoittamani blogin tekstien sisältöä osittain juuri tämän nimikkeen alle kun teksti itsessään on suurimmalti osalti vain manailua ja vatutuksen purkua aivan arkipäiväisistä asioista? Eli ei sinänsä mitään vallankumouksellista tai vastaavaa sillä dramaattisimmalla tasolla, jos vertaa vaikkapa uutisoitaviin mielenosoituksiin sun muihin kansaa kuohuttaviin tapauksiin. Sanoisin, että juuri siksi koska näidenkin nimenomaisten rivien sisältä ja väleistä löytyy se kaikki, josta tuo koko käsite rakentuu kasaan. Mietitäänpä asiaa vaikkapa siltä kantilta, että jos haluan puhua jostain mielipiteitä jyrkästikin rajaavasta asiasta, kuten politiikasta tai vaikkapa suhtautumisestani jotakin tiettyä julkisuudessa esiintyvää henkilöä kohtaan, en voi vain mennä halutessani Yleisradiomme toimituksen tiloihin kuin kotiini ja puhua suuni puhtaaksi suorassa lähetyksessä sanoen mitä huvittaa sitä mukaan kun minusta siltä tuntuu. Mutta jos minusta siltää tuntuu voin vaikkapa kirjoittaa blogiini sen mitä haluan ja aivan niin kuin juuri itse haluan. Tottakai siitä sitten jälkeenpäin saattaapi hyvinkin joku vähemmän itsensä tiedostava yksilö sormeaan heilauttaa jupisten samaan aikaan jotain epämääräistä kunnianloukkaamisen sekä oikeuksien väliltä. Kaikesta tästä huolimatta kylmä tosiasia kuitenkin on se, että kukaan tai mikään muu taho kuin juuri allekirjoittanut itse ei ole vaikutusvaltainen kontekstiin siinä vaiheessa, kun se "lähetä" nappi alas painuu. Tämä perustuu myös osaltaan siis siihenkin miten verkkoselaimet ja esimerkiksi juuri tämän bloginkin kaltaiset palvelut on toteutettu käytännöntasolla.

Vaikka tässä periaatteessa röyhkeän omahyväisesti olenkin ominut tuon sanahirviön keksimisen niin sen jalostaminen sekä muotoilu ovat periaatteessa kenen tahansa sovellettavissa täysin vapaasti paikkaan tai aikaan sitoutumatta. Näin siksi, koska moni muukin asia perustuu tänä päivä siihen, että se voidaan kierrättää uudellee. Näinkin, vaikka tätäkin ennen olemme tienneet jo hyvin mikä tai mitä se on. Sama ilmiö tapahtuu jatkuvasti niin kielellemme kuin ihan tavallisille arkipäiväisille toimintamalleillemme. Näin säilyy yllä jatkuva muutos niiden olemassa oloon. Se on sykli, jonka ansioista tietoisuutemme asioista on niinkin laaja 2000-luvulla kuin se voi olla ottaen huomioon ihmislajin olemassa olon älyllisenä olentona ja sen toimisen tuon elinaikansa varrella. Tämä siis on sitä niin sanottua kehitystä. Ja niin pitkään kun on olemassa tätä kehitystä jalostuu kehityskelpoisia toimintamalleja. Niinpä siis kun allekirjoittanut on nyt pyöräyttänyt vauhtia siihen kehityksen rataspyörään on pallo heitetty informaatiota vastaanottaville osapuolille eli tässä tapauksessa teille. Teidän on nyt varteenottaa näitä kehityskelpoisia toimintamalleja ja hyödyntää niitä niin teoriassa kuin käytännössäkin.

* vähän niin kuin ohikulkija, mutta että pysähtyy ohimennen silmäilemään tekstiä jäämättä sen suuremmin tutustumaan itse sisältöön.

** jos joku on tämän termin trademarkannut jo, niin pahoitteluni sen vapaamielisestä sekä tarkoituksellisen törkeästä omimisesta; valistettakoon minua ensi kerralla paremmin.