Suunnaton valintojen vapaus sekä tiedottomuus tulevasta puhuttelevat minää näinä aikoina. On outoa huomata kuinka yksinkertaiset seikat sekä itsestäänselvyydet tuottavat suunnatonta harmaata estäen näin ajatusta tajuamasta sitä, mikä oikeastaan on tavoittelemisen arvoista. Niin sanottu epikurolaisuus, joka keskittyy nautintoihin sekä mielihyvään prioriteetteina, on aina se lyhyempi lanka johon tarttua, mutta kun taas vastakkainaseteltuna järki sekä rationalistisuus painavat lähes yhtä tärkeinä seikkoina vaa'assa, ei tiedä varmaksi mihin sitä edes pitäisi ryhtyä. Jälkimmäinen ajattelu on rinnastettavissa vastaavasti stoalaisuuteen.

Ehkä on tyhmää ajatella, että minän pitäisi tiedostaa kaikki vaikuttavat tekijät tehdessään valintojaan, mutta jos ei varmaksi voi mitään vannoa, niin onko ylenpalttinen tieto sitten pahasta? Eikö puolestaan ole parempi olla varma siitä, mitä tekee kuin suin päin syöksyä suden kitaan? Ihminen kokee turvallisuuden tunnetta nojatessaan stabiileihin olosuhteisiin sen sijaan, että se käyttäisi havainnointikykyään kehittääkseen vaihtoehtoisia toimintamalleja. Miksi tämä on ristiriidassa monenkin asian kanssa, on esimerkiksi se, että tunteemme eivät toimi rationalistisesti, koska ne eivät perustu logiikkaan saati samanlaisiin impulsseihin, joita aivot synnyttävät toimittaessa järjen avulla. Jos tätä ajattelumallia halutaan laajentaa niin voidaan kysyä, onko minän etujen mukaista toimia yhteiskunnan normien sekä lakien mukaan vai pyrkiä venyttämään sekä taivuttamaan niitä, jotta haluttu päämäärä toteutuisi?

Tätä pohdittaessa on tottakai katseltava useita eri näkökantoja. Mikä on tarkoitusperä? Millä keinoin siihen pyritään? Miksi? Ja kenelle siitä on hyötyä. Kysymys hyötymisestä nousee esiin, koska mikäli jotain tavoitellaan, se todennäköisimmin on hyötyä jollekulle tai jollekin. Ihminen pohjimmiltaan on kuitenkin hyötyjä tavoitteleva hahmo, jonka motiivit pohjautuvat haluun sekä tunteisiin. Näin ollen voidaan siis todeta ettei varman päälle pelaaminen ole suinkaan tyhmää, sillä me teemme sitä vähintäänkin tiedostamattomalla tasolla jatkuvasti.


Taitojen harjoittamista vai elitismin kasvatusta?

Mutta lähes riippumattomista tekijöistä ihminen harjoittaa defaitismia ollessaan liian epävarma valinnoistaan. Itse en ainakaan koskaan eläissäni ole tuntenut kuuluvani minkään sortin ylemistöihin, muuta kuin ehkä ohikiitävän ajatuksen tasolla. Käytännön kokemus on osoittanut minälle paikan, josta toisaalta on kyllä hyvä seurata yhä kieroutuvamman maailman käänteitä, kun taas toisaalta se jättää tietyiltä osin minän jälkeen kärkiryhmän rientämisestä. Saman voidaan itseasiassa sanoa pätevän kaikkiin ihmisiin. Kysymys onkin lähinnä siitä, missä mielessä käsitämme esimerkiksi juuri elitismi ja millaisia arvoja sille annamme. Jos sitä mitataan vaikkapa pintapuolisin eduin sekä suosion tavoittelemisella, niin elitistejä on helppo nostaa esiin eri ihmisryhmistä. Tai jos kyse on ylipäänsä samankaltaisesta paremmuudesta vaikkapa taitojen osalta, niin urheilu on mainio esimerkki tästä. Mutta jos taas ajattelemme asiaa ei niin konkreettisten esimerkkien kautta, eivät nämä niin sanotut kansikuvien kiiltävät ikonit sekä niiden ihannoijat asetukkaan välttämättä ravintoketjun huipulle. Kun jokainen asetetaan samalle viivalle, voi itse kukin äkkiä huomata olevansa pisteessä, jolloin epävarmuus on läsnä; nyt tietoisena tekijänä. Se asettaa halutut valinnat kyseenalaisiksi kun ihminen tajuaa kuuluvansa elitistien ulkopuoliseen ryhmään. Jokainen kuitenkin haluaa olla elitisti omien tekemistensä sekä ajatustensa suhteen. Tähän perustuu halu tavoitella jotakin.

Asioiden tämän kaltainen asettelu suhteellisiksi käsitteiksi on aina sikäli helppoa, koska yleispyöreä argumentointi on lähinnä asioiden jossittelua sekä pallottelua ja toimii usein ehkä helpoimpana pakokeinona totuuksien kiertämiseksi. Toisaalta se on myös voimakas työväline ruotia olemassa olon perustaa ja kauhoa läpi ajattelumme rakenteita.

Tämän kaiken lävitse käyminen vaatii niin laajaa analysointia ettei sitä näin tunnissa millään ehdi lävitse käymää. Jätänkin siis tämän aiheen leijumaan palatakseni siihen uudemman kerran myöhemmässä tulevassa. Voisi sanoa tiivistelmäksi tämän rakennelman pohjautuvan kysymykseen siitä, kuka tekee sinun valintasi? Kuka johdattaa sinut kohti nirvanaa, jota päämääränä pidämme, jos vapahtaja olet sinä?